Kahohan tarina alkoi mielikuvissani jo useampi vuosi sitten, seisoessani työuupumuksen reunalla. En kuitenkaan tuolta reunalta pudonnut, mutta se opetti paljon. Opin, että jos minä en hallitse elämäni suuntaa niin sitä hallitsevat kaikki muut. Löysin pikkuhiljaa itsestäni uudestaan sen hieman pölyttyneen itsepäisyyden ja periksiantamattomuuden, jota rakensin vahvemmaksi lukemalla paljon mielen- ja elämänhallinnan kirjallisuutta. Oivalsin, että en suinkaan kuulu vähemmistöön miettiessäni elämäni tarkoitusta, ja unelmoidessani Isosti.

Päädyin opiskelemaan LCA Finlandissa Life&Business Coachiksi, ja opintojen aikana ymmärsin mistä on kyse: Halusin elämääni enemmän ja parempaa sisältöä. Sellaista joka oli itselleni merkityksellistä. Halusin parempaa elämää ja työelämää kokonaisvaltaisesti, ja sillä hetkellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä sitä itse rakentamaan.

Tänä päivänä toimin erilaisten yritysten ja yhteisöjen kanssa mielekkäämmän ja inhimillisemmän työelämän saavuttamiseksi. Tutkimme kokonaisuuksia niin yksilön kuin yhteisön, mutta myös järjestelmien ja rakenteiden näkökulmasta. Vakiokysymyksiä, joita asiakkaiden kanssa pyrimme ratkaisemaan ovat mm. Mitä tämä tarkoittaa meille? Miksi me toimimme näin?

Yksilövalmennukseni pureutuvat pitkälti työelämään ja yrittäjyyteen liittyviin kysymyksiin, kuten Mitkä ovat minun vastuuni ja velvollisuuteni yksilönä isossa kokonaisuudessa? ja Minkälainen olen työntekijänä, esimiehenä, oppijana tai erilaisissa vuorovaikutustilanteissa?

Palveluni ovat aina asiakaskohtaisesti suunniteltuja kokonaisuuksia, joten ota yhteyttä ja lähdetään yhdessä miettimään mikä ongelma pitää ratkaista ja miten.